perjantaina, joulukuuta 31, 2004

Keskeneräisiä töitä:


Luukas pudotti kameran ja kai siksi näissä tämän päivän otoksissa on värit niin pielessä. Tässä olen tekemässä punakirjavasta Pop Plus-langasta ja Funny-langasta Mimosalle raglan-hihaista neuletakkia. Posted by Hello


Aloitin oranssista Novitan Brillasta Mimosalle pitsineulemekkoa. Etukappaleen helma on nyt valmis ja fundeeraan, miten tekisin yläosan ja millaista mallineuletta käyttäisin. Olen vähän kaavaillut jotakin palmikkokuviota, jossa olisi pitsineulettakin. Kun laitoin oranssia Tango-lankaa somisteeksi helman yläosaan, kavensin samalla joka toisen silmukan pois. Kyllä on hidasta ja työlästä neuloa 3½ puikoilla kun on paksumpia viime aikoina tottunut käyttämään. Tuohon mallineuleeseen vaan olen niin tykästynyt, että tämä on kaiken kaikkiaan neljäs työ, jossa sitä olen käyttänyt. Posted by Hello

lauantaina, joulukuuta 25, 2004

Tiedätteko, mistä olen viime aikoina haaveillut?

Tahtoisin perustaa oman kahvilan, jossa kahviotuotteiden lisäksi myydään lankoja. Ideana olisi, että käsityöihmiset saisivat tulla kahvilaan notkumaan ja tekemään käsitöitä, jutustelemaan ja juomaan kahvia rauhassa. Kahviossa olisi itseleipomiani kakkuja ja myöskin voileipiä ja salaatteja saisi. Kahvilan ulkoasu olisi selkeä, iloinen ja kodikas.
Eipä olisi ensimmäinen firma, jonka perustaisin, mutta nyt idea elää vain haaveissani.
Miltä kuulostaisi?
Nimiehdotuksia?

perjantaina, joulukuuta 24, 2004


Serkkuni Akin suloinen Ella-tyttö 9kk. Hattu ja kaulaliina Isoveli-lankaa ja Brasilia Color- lankaa. Posted by Hello

torstaina, joulukuuta 23, 2004

Eilen löysin Neulansilmästä tätä lilaa Sirdarin Wow-lankaa samalla kun hain harmaakirjavaa Brasil-lankaa.


tällaista neuloin tänään:


Olin ystävättäreni luona neulomassa. Hän neuloi tulevalle vauvalleen, minä serkkuni suloiselle tyttärelle. Pikku-Ellalla on vaaleanpuna-harmaa talvipuku, joten langat valitsin sen mukaan. Vaaleanpunainen on Isoveli-lankaa ja harmaakirjava Brasiliaa. Hatun kaveriksi valmistumassa Isoveikalla ja Brasilialla yhdessä neulottu kaulaliina. Jos lankaa jää, teen ehkä vielä sukatkin.

Of topic, mutta teinpäs miehelleni kasvohoidon. Tässä turvenaamio vaikuttamassa ja mies edustavimmillaan. ;D


Blöö! Posted by Hello


Tein tällaisen omituisen fuusiopipon: fuusiossa mukana Novitan Pop-lankaa, Woolia ja Seitsemää Veljestä sekä Sirdarin Fizz-lankaa. Jämälankapipo Extempore. Posted by Hello


 Posted by Hello

maanantaina, joulukuuta 20, 2004

Kävin tänään Menitassa. Tässä saalista:


Tässä Novitan Maxia 12X100g, 2 eurioista kerältä!! Tästä voisi tulla itselleni ihana pitsineule kesäksi? Tämä Sirdarin Fizz sopisi siihen reunukseksi. Posted by Hello


Brillaa oli tarjouksessa 2 eukkua kerä, samoin Tangoa 2 eukkendaalia kerä!! Näistä saa jonkun ihanan mekon Mimosalle. Tulisikohan kaunis, jos tekisi sellaista mallineuletta, johon tulee sekä palmikkoa, että pitsiä? Posted by Hello


Lilakirjavaa Brasilia-lankaa ja eka hahtuvakiekkoni ja ekat puupuikkoni. Hahtuvasta ei tietoa mihin tulee, mutta Brasiliasta tulee reunukset Mimosan pipoon, hanskoihin ja kaulaliinaan. Tarjoustalosta sais siihen halvalla sopivan värisiä Wool-lankoja. Neuloisin taas kaksinkertaisena tai jopa kolminkertaisena. Mimosan talvipuvussa on vaaleansinililaa ja valkoista. Posted by Hello

sunnuntaina, joulukuuta 19, 2004

Oon niin rikki, poikki, katki...

Joo, en oo ehtiny neulomaan paljoa. Olin kolme päivää lasten kanssa kolmisin kun mies oli reissussa. Toisaalta oli niin kamalaa ja toisaalta taas ihanaa. Sellaista se on äitiys. Ihanan kamalaa. Haluaisin tehdä jonkun kivan välityön. Ajattelin olla tällä kertaa lankalähtöinen ja katsoa mistä langasta haluaisin neuloa ja vasta sitten päättää, mitä teen ja kenelle. Luukaksen palmikkopusero on kohta valmis. Vielä pari lankaa pitää päätellä, napit ommella ja prässätä paita kevyesti. Teen vasta kun inspaa ja jaksan ja ehdin.
Uskotteko, että uupunut äiti, uhmaikäinen kaksivuotias ja öisin monta kertaa heräävä vauva ovat sellainen yhdistelmä, että silloin ei kauheasti lanka tanssi ja puikot steppaa?


(edustavana taustalla pyykkejä kuivumassa) Mimosa on pomo! "Jos ette usko, niin mailasta saatte!" Tepa-Vaarin sylkkyssä. Posted by Hello


Mimosa päätti sitten tehdä itselleen puolukkapuuronaamion. Oli mukava ensin sössätä puuro ruokalappuun. Siitä sen sitten sai kätevästi hierottua ympäri nassua. Posted by Hello

keskiviikkona, joulukuuta 15, 2004

Luukaksen talviriemua muutama päivä sitten


Posted by Hello

Ajattelin tässä vähän esitellä lankojani kun ei ole juuri nyt muuta raportoitavaa erinäisten kiireiden takia.


Ukko oli löytänyt alennuksesta tällaisia Jussi-lankoja. Saa nähdä mitä niistä teen. Aika kivat värit näissä olisi vaikka kirjoneuleisiin sukkiin ja lapasiin. Minä vaan aina haluaisin tehdä koko setin samaa sarjaa ja myöskin kaulahuvin/kaulurin ja pipon/hatun. Pitäisi varmaankin opetella olemaan vähemmän pedantti näissä asioissa. ;D Posted by Hello


Anoppi oli löytänyt kirppikseltä tällaista hemaisevaa vanhaa Butterfly-lankaa. Siinä on akryylia, villaa ja mohairia. Vauvan neulepaidan siitä saisi, mutta sellaiselle ei oikein ole tarvetta enää täksi talveksi. Mimosa hikoilee helposti, joten ajattelin tehdä jotakin puuvillalangasta hänelle seuraavaksi. Posted by Hello


Tämä on aarre. Täti antoi pari 50g kerää 100% silkkilankaa. Jospa siitä mimosalle kesäksi myssy ja pieni toppi? Riittäisiköhän lanka vai pitäisiköhän hommata jotain toisen väristä silkkilankaa koristeeksi. Jokin kaunis pitsineulemalli tekisi tälle langalle oikeutta. Ainakin pitää kuunnella tarkkaan näin hienon langan pientä ääntä, että miksikä se haluaa tulla-;) Posted by Hello


Miesten ostamia lankoja: isi osti harmaasävyistä ja mies toi tuliaisiksi tuota mustaa. Jospa tekisin isille pipon, jossa on vaikka harmaakirjava reunus ja musta yläosa ja sitten samaa sarjaa pieni kaulaliina, sellainen, jossa on aukko, josta toinen pää pujotetaan sisään? Posted by Hello


Ostin jokin aika sitten Prismasta tällaista pierun väristä Maximaa 500g eikä minulla ole haisuakaan mihin sitä aijon käyttää. Ei maksanut kuin euron/50g. Posted by Hello


Toissapäivänä tein löytöjä Neulansilmässä. Alekorissa oli hintaan 1.75€ Carolina-lankaa, josta teen äidille lapaset ja huppumallisen palmikkopäähineen. Hapsulanka Salsaa laitan sitten somistamaan reunuksia. Koska sitten tähän projektiin ryhdyn, sitä en vielä tiedä. Annan inspiraation päättää siitä. Eikös olekin herkullisia vihreitä? Posted by Hello

Järjestin eilen kaikki lankani laatikoihin väreittäin. Näinkö vähän niitä onkin? Epäjärjestyksessä määrä näyttää isommalta.


Posted by Hello

sunnuntaina, joulukuuta 12, 2004

Sisko ja iskä toivat Anttilasta kivoja tuliaisia.=)


Posted by Hello

Fizz-lanka halusi koristamaan tätä paitaa.


Posted by Hello

keskiviikkona, joulukuuta 08, 2004

Syksyn satoa: pitsineule Siiri-vauvalle


Tämä on tehty valkoisesta ja luonnonvalkoisesta Woolista. Mallin suunnittelin tarkoituksella sellaiseksi, että se mahtuu kauan.
Otin projektiksi laittaa kirjava Sirdarin Fizz-lanka kimaltavan poolopuseroni kaulusta ja kädenteitä koristamaan. Näin säästyn siltä tuskalta, että ähisen läskeineni jossain klaustrofobisessa hikisessä sovituskopissa ja koitan löytää ystävän häihin lauantaiksi vaatetusta.
Tällä hetkellä kesken on samat työt kuin ennenkin, eli punaiset huovutettavat lapaset ja poikani Luukaksen palmikkoneule. Ihanaa neuloa tuo Isoveli-lanka! Paksua ja joutuisaa. Etukappale valmistui nopeasti, vaikkakin oli vähän pähkäilemistä nappilista-aukon, ja raglan-kavennusten kanssa. Ihan eka kerta kun suunnittelen tällaista neuletta ja oikeastaan päätin vasta kainaloiden kohdalla mitä tuleman pitää.
Voi kun kerkiäisi enempi neuloa! Nyt on ollut vähän hektistä. Mielekkäitä hommia, kuten leipomistä ystävän häihin, morsiammen hiusten värjäys ja leikkaus, klubitalolla kaikkea aktiviteettia niin, että sielläkään en ole ehtinyt neuloa. Tosin tänään otin sinne vääränkokoiset puikot enkä voinut aloittaa Luketsun paidan takakappaletta. Sapetti kuin pientä oravaa, jolla on käpy jäässä ja hammas poikki.
Sain tehtäväkseni koota työryhmän suunnittelemaan ensi vuoden käsityö/taideharrastepiiriä klubitalolla. Huomenna sitten kokoonnumme kera budjetin ja ideointimielen. Minä ajattelin ehdottaa, että ohjaisin halukkaita neulomisessa ja pesukonehuovutuksessa. Voisi pitää jossakin vaiheessa ensi vuotta myyjäiset ja tehdä niihin villatuotteita. Tuotto menisi klubitalolle. Minä tykkään opettamisesta! Se on tosi mielekästä puuhaa.
Tässä linkki Klubitalomme kotisivuille: http://www.kolumbus.fi/keski-uudenmaan.klubitalo/

maanantaina, joulukuuta 06, 2004

Keskeneräisiä töitä: Luukakselle palmikkoneule ja itselleni huopalapanen.


Sisko ja Teddy!


sunnuntaina, joulukuuta 05, 2004

Tökkii ja pahasti.=(

Mikä minnuu vaivaa? Mie oon jo kaksi päivää YRITTÄNYT neuloa. Aina joku menee pieleen. Ensin lapasia sai purkaa kaksi kertaa, ennenkuin sain edes toisen peukaloa vailla olevan tekeleen valmiiksi ja nyt tänään aloitin pojalle laventelinsinisestä Isoveli-langasta ihan tavallista simppeliä palmikkoneulepaitaa niin sama juttu. Kaksi kertaa purin kun meinasi tulla liian pieni. Sitten kun alkoi onnistumaan niin neuloin yhden palmikon väärään suuntaan kiertyväksi. =/.
Taidan olla toivoton. Ei laskupäätä. Ei kai minkäänlaista aivotoimintaa ylipäänsä..

lauantaina, joulukuuta 04, 2004

Tälle päivälle ei paljoa raportoitavaa.

Pikkasen hidastuu meikäläisen neulomistahti. On vähän muita kiireitä ollu ja tulee hetken aikaa olemaankin, kai.
Aloin tekemään samoista langoista huovutettuja lapasia, joista hattukin on tehty. Aloitin 48 silmukalla, tuli liian leveä ja purin. Sitten tein 40 silmukalla. Vieläkin oli liian leveä ja purin. Lopulta olin tyytyväinen 32 silmukkaan, mutta tällä hetkellä tympii aloittaa toista lapasta. Pidän siis tauon.
Purin etukappaleen Mimosan mekosta. En teekään mekkoa siitä langasta. On osittain mohairia ja loput keinokuitua. Liian hengittämätön materiaali vauvan neuleeseen. Lisäksi tympäisi muutenkin se työ räkyilemässä keskeneräisenä neulekorissani.
Minulla on nyt säpinää kun huolehdin naimisiin menevän ystäväni hääkampausasioista, kuivakakkujen leipomisesta häihin sekä Keski-Uudenmaan klubitalon klubilehden kuvitusasioista.
Arvatkaas mitä pääsen tekemään? Tuhlaamaan yli 300€ veronpalautuksia lankoihin!!!
Kun vaan keksisi, että mistä ostaisi tai tilaisi ja mitä.

torstaina, joulukuuta 02, 2004

Valmis!


Tykkään kyllä tästä, mutta näytän hiukka pallinaamaiselta tässä.;D

Tällainen megamyssy!

Punaisesta fritids gardista ja punaisesta ja mustasta funnystä tein tällaisen hatun itselleni. Tuolla se nyt huovuttuu koneessa. Saa nähdä millainen tuotos sieltä ilmestyy;D
Funnyt virkkasin reunaan tiukemmalla, koska ne eivät luonnollisestikaan kutistu, niinkuin tuo villa.
Seuraavaksi teen samoista langoista vielä lapaset.

keskiviikkona, joulukuuta 01, 2004

Tasaisesti aina jotakin valmistuu.

Eilen sain tällaisen kaulurin valmiiksi miehelle samasta langasta, josta on tehty jo aikaisemmin esittelemäni pipo ja lapaset.


Eilen aloitin vielä itselleni tekemään fritids garnista punaista huopamyssyä. Siihen tulee reunukset mustasta ja punaisesta funny-langasta. Ehkäpä jo huomenna saan sen koneeseen huopumaan. Pistän ensiksi 30 asteeseen ja jos on vielä liian iso niin pistän uudestaan.
Laitan sitten ennen ja jälkeen huovutusta-kuvat.