maanantaina, huhtikuuta 24, 2006

hyväntekeväisyyskampanjasta

Tänään lajittelin parikymmentä kiloa lankoja eri pusseihin. Oli sekä vyötteellisiä, että vyötteettömiä lankoja ja parhaani mukaan järjestin ne omiin pusseihinsa. Trendilangat nuorille ja perinteisemmät varttuneemmille neulojille. Piakkoin pitäisi vielä tulla Tekstiiliteollisuuden ja Päijäthämeen mielenterveyden tuki-yhdistyksen lahjoitukset. Tänään tuli vielä yksi yksityislahjoituskin. Lahjoituksia on tullut kiitettävästi. Sydämellinen kiitos kaikille lahjoittajille. Kampanjastani oli juttua sunnuntain Keski-Uusimaa-lehdessäkin.

Sain tänään myös mieleistä meiliä neulojaltani Päiviltä. Pikkuhiljaa hissukseen etenee projektimme. Meiltä ilmestyy tulevaisuudessa siis neulemallikirja. Tekstiiliteollisuus on lupautunut sponsoriksemme.

Vielä kun tulehdus selässä helpottaisi niin saisi valmiiksi toukokuun Tekstiiliteollisuuden toimeksiantaman projektin. On aika kova homma koittaa pitää itseään maltillisena toipuvana neulojana. Tänään pingottelin erästä kivaa minulta tilattua neuleasustemallistoa. Kostutettu, pingotettu neule kuivui nopsaan ikkunasta kajastavassa keväisessä auringonvalossa.

maanantaina, huhtikuuta 17, 2006

Just nyt on epätoivon hetkiä. Tuntuu, että aina kun kosken lankaan, puikkohin ja koukkuihin saan aikaan vain surkean katastrofin. Samoja fiiliksiä kun ala-asteella ensimmäisiä neuletöitä neuloessa.

*hakkaa päätänsä seinään*

Miksei sitä ihminen voisi tienata leipäänsä jollain helpommalla, varmemmalla ja yksinkertaisemmalla tavalla? Miksi pitää olla tällainen nälkätaiteilijankutale?

lauantaina, huhtikuuta 15, 2006

Tuunausta

No nyt olen sitten minäkin todistetusti harrastanut tuota nykyää niin muodikasta tuunausta. Luukakselta meni pieneksi toissavuonna tekemäni palmikkoneule, joka muuten oli ensimmäinen palmikkoneuletyöni. Minä virkkasin siihen pitsin helmaan Mimosaa varten.

Kun katsoo omaa käsialaansa niin huomaa kyllä miten on neulojana kehittynyt. Enää ei tee niin kireää palmikkoa enkä olisi tätä lankaa tähän palmikkoneulemalliin enää nykyään edes käyttänyt. Posted by Picasa

keskiviikkona, huhtikuuta 12, 2006

Säälikää minua, kurjaa!

Pitäkää sitä, ystävät kalliit pelkkänä etuna jos teillä on mahdollisuus siellä kotona neuloa ja tehdä muitakin käsitöitä. Minä en pysty tekemään mitään! Vatsatauti jyllää nyt vuorostaan minussa ja selkä/niska/hartiat ovat tulehtuneet. Suurimman osan ajasta lepään lattialla pelkän peiton päällä kun selkä ei kestä tavallista sänkyä. Arvatkaa vain onko kiropraktikkoni juuri nyt sitten lomalla?!

No. Riittää purnaus. Pitää koittaa toipua, jotta pääsee taas "puikkoihin". Dead linet lähestyy vaan uhkaavasti enkä ole saanut oikein mitään aikaiseksi. Kurjaa joutua pistämään asiasta meiliä yhteistyökumppaneille, antamaan "tulosvaroituksen".

Haaveilen siitä, että saisimme neulojani kanssa loppusyksystä neulemallikirjan ulos. Haluaisin pitää pienen kirjanjulkistamistilaisuuden. Huomasin jo miettiväni, mitä sinne leipoisin. ;D

tiistaina, huhtikuuta 11, 2006

Hyväntekeväisyyskampanja jatkuu vielä hetken. Seuraavan viikon sunnuntaina siitä on Keski-Uusimaalehdessä juttua ja loppukuusta on tarkoitus luovuttaa langat. Jos siis kiinnostaa tukea mielenterveystyötä niin lähestykää minua sähköpostitse ja lähettäkää lankoja, puikkoja ja koukkuja. Langat menevät nuorisopsykiatristen osastojen yhteydessä toimivalle Kalliomaan koululle ja Kellokosken sairaalan kuntoutusosastoille.
ninni@ninninpinni.com

Sydämellinen kiitos jo tähän mennessä lähetetyistä langoista!

perjantaina, huhtikuuta 07, 2006

Käykääpä kurkkaamassa tätä hienoa uutta nettikauppaa!

www.londonvisual.net


Ovikello soi. Siellä oli iloinen postipoika, joka kiikutti miulle pahvilaatikon. Sieltä paljastuivat nämä ihanaiset työlankani. Neulojani on tällä hetkellä niin työllistetty, että taidanpa tämän projektin neuloa itse, vaikka hidas olenkin.=) Tästä kuulette lisää toukokuussa. Posted by Picasa

torstaina, huhtikuuta 06, 2006

Tiedoksi:

Minua voi ihan vapaasti nimittää pelkuriksi, pyrkyriksi ja ties miksi, mutta tämä blogi on MUN valtakuntaani ja häädän täältä siististi kaikki, joiden teksti täällä ilmapiiriä pilaa. Jos jotakuta ärsyttää se, että pidän itseäni taiteilijana ja suunnittelijana niin eipähän ole minun ongelmani. Tosiasia on, että sillä tienaan leipäni. Jos joku on käynyt ammattiinsa koulut ja saanut sieltä hyvät eväät ja vielä onnistuu tienaamaan leipänsä opillaan niin sehän on valtavan hyvä! Itseoppineet mahtuvat kyllä joukkoon ja toisaalta on taiteilijoita ja suunnittelijoita, jotka eivät leipäänsä opillaan tienaa vaan tekevät jotain muuta hommaa elääkseen. Ei se ole toisilta pois jos joku siirtyy alalle harrastuksen pohjalta. Asiakas sen päättää mikä myy ja mikä miellyttää silmää.

Tulipas höpötettyä paljon, vaikka paljon jäi sanomattakin. No, jäipä jotakin muillekin tai myöhempään kertaan.=)

http://www.nic.fi/~nimda/Huomenta_Ninni.avi

keskiviikkona, huhtikuuta 05, 2006

Tässä jatkoa hullulle tekeleelleni. Tähän mennessä ei ole vielä kukaan arvannut oikein. Joko nyt joku arvaa mikä tästä tulee? ( Tekelettä ei ole vielä pingotettu eikä se muutenkaan lattiatasossa ja tuossa keskeneräisessä vaiheessa näytä järin hemaisevalta..) Posted by Picasa

tiistaina, huhtikuuta 04, 2006

Spontaania irrottelua

Neulomisesta oli tullut minulle liian vakava asia, niinpä siirryin hetkeksi virkkaamaan. Jämälangat saa kyytiä ja meno on päätöntä ja boheemia. Antaa palaa vaan! Ikinä ette kyllä arvaa mikä tästä on tulossa! Posted by Picasa

lauantaina, huhtikuuta 01, 2006

Seuraavaa projektia varten ovat villit langat hakusessa.

Tarkoituksena näissä neuleissa on käyttää uhkeaa paksua ilmavaa ja näyttävää lankaa palmikoihin. Palmikot neulotaan erikseen ja virkataan efektilangalla muihin kappaleisiin yhteen oikealta puolelta, niin että sauma saa selvästi ja siististi näkyä.


 Posted by Picasa