maanantaina, maaliskuuta 27, 2006

Vastustaa taas neulomiset niin maan törkeleellisesti!)#¤%?%T(/&&%¤

Uskotteko, että hirveessä kevät-burn outissa ja vatta kuralla ei saa neulottua mitään? >=/Mulla on yks herkullinen työneule kesken, jota olen tahkonnut jo ihan riittävän kauan eikä tunnu valmista tulevan. Näyttävää, muhkeaa palmikkoneuletta. Käsialakin temppuilee. Oikein hyvässä neulomisterässä homma valmistuisi tosta vaan ja olisi ihana tehdä, mutta nyt neulominen on kuin tervanjuontia. Olisi edes tervajäätelöä mutta lähin paikka, josta sitä saa taitaa olla parin sadan kilsan päässä Tampereella.

Onneksi sain sentään Jääkarhun pakotettua vääntämään mulle mallineulekaaviota tolla saastan exelillä kun en itse osaa. Ikinä en ole missään tietokonehommia opiskellut. En edes peruskoulussa ja sen kyllä huomaa! Kaikki vähäinenkin tieto on pitänyt itse tähän jäykkään lanttuun tunkea.

*naama näppylöillä*

maanantaina, maaliskuuta 20, 2006

Messukuulumisiani Hepuli-Alman blogissa!

torstaina, maaliskuuta 16, 2006

Jipii! Huomenna aamulla auton suunta kohti Porvoota lisälanganhakua varten ja sitetn Turkuun järkkäämään messuosastoa kuntoon. Neuloin vielä eilen ja tänään Mirellestä hapsullisen kolmiohuivin kympin puikoilla. Tuli tosi nopeasti valmiiksi ja neljä kerää riitti. Tuon messuille Dropsin Alpacaa, Mirelleä, Mandarin Classicia ja Merinosilkkiä. Alpacaa pitää vielä hakea siis huomenna lisää kun tuntui, ettei sitä ole riittävän montaa sävyä.

Pieni koppi se messuosasto on, mutta tuleepahan vähän harjoiteltua. Seuraavan kerran sitten isompi osasto ja enemmän lankaa ja koruja, ehkä taidetta.

Olen niin innoissani! Mukaani tulee muutama minun suunnittelema mallineule ja pari Lea Petäjän suunnittelemaa. Kaikki alkaa olemaan pakattuna. Vielä tarvitsisin jostain rautalankaa ja mukaan pitäisi muistaa ottaa mallineuleita varten pari henkaria.

Voi tulkaa rohkeasti tervehtimään, blogini lukijat, arvoisat neulojatoverit.=)

tiistaina, maaliskuuta 14, 2006

Jaaha. Bloggeri taas nikottelee eikä anna postata kuvia. Lörpötellään sitten! Kävin tänää Porvoossa hakemassa lankoja, puikkoja ja koukkuja messuja varten. Täällä on kiloittain Mirelleä, Mandarin Classicia, Dropsin Alpacaa ja Merinosilkkiä! Olin varastossa. Siellä on, kuulkaa siskot valtava halli täynnä lankaa. Veikkaan, että suurin osa teistä lanka-addikteista saisi samankaltaisen hyperventilaation kuin minäkin nähdessäni ne määrät. Sattumalta hipeltelin siellä minulle uutta lankaa, Garnstudion Muskatia. Ihanan näköistä ja tuntuista lankaa. Onko joku neulonut siitä? Taisin hipellellä tuota väriä 71m. Kuin langaksi muuttunutta marmoria!

Minua pyydettiin tänään antamaan tarjous neulemuotinäytöksen järjestämisestä. Jos antamani tarjous sitten menee läpi niin tulee aika lailla puuhaa syksyksi jo entisten projektien päälle. Kerkiääköhän sitä missään välissä laittaa omaa putiikkia pystyyn? =o Olen onnistunut työllistämään itseni melko hyvin (lue: onnistunut häseltämään itselleni turhankin paljon hommia)

Tekstiiliteollisuuden sivuilla on uusi projektini. Siitäpä olisin halunnut postata extrakuvamateriaalia. Ehkäpä lähiaikoina. Ehkäpä hyvinkin pian.

lauantaina, maaliskuuta 11, 2006

Maailmalla on valloillaan kollektiivinen neulomis- ja käsityöbuumi. Se kertoo ihmisten tarpeesta saada jotakin näkyvää ja itsetehtyä aikaiseksi. Se kertoo halusta kuulua naisten ikiaikaiseen sukupolvien ketjuun. Naiset: eri elämäntilanteessa, eri ikäiset, eri näköiset ja eri maalaiset voivat kokoontua yhteen parantamaan maailmaa, vaihtamaan ajatuksia ja ideoita.

Yhteisöllisyys. Pehmeät arvot. Sitä tämä sukupolvi tarvitsee ja hakee sen kyllä. Yksi tapa saavuttaa haaveet on neuloa. Neuloa yhdessä. Virtuaalisesti ja In Real Life. Tämä buumi käden taitojen äärelle hiljentymisestä on maailmanlaajuista siksi, että nykyajan viestimet tuovat informaatiota maailman tapahtumista ja maailman "hengityksen äänet" ihmisten tietokonepäätteille, olohuoneisiin ja painettuihin medioihin.

Värit. WTC- terrori-iskujen, viimeaikojen aseellisten selkkausten, Afganistan- Irak-möhläysten, pommi-iskujen ja zunamin järkyttämät ihmiset eivät yleistäen jaksa kantaa agressiivisia, voimakkaita värejä, kuten kirkkaan keltaista, punaista ja oranssia. Oletteko huomanneet, että nämä värit eivät ole olleet viime aikoina järinkään paljoa muodissa. On ollut vihreitä, turkooseja, sinisiä, ruskeita ja tulossa on voimakkaasti lime, lila, purppurat ja harmaa. Petroolin sinisellä ja turkooseilla tulee myös jatkossa olemaan toistaiseksi oma asemansa muodissa. Maailman tapahtumat vaikuttavat muotiin ja sen väreihin. Nyt tarvitaan lohduttavia värejä.

keskiviikkona, maaliskuuta 08, 2006

Lukeeko tätä mun blogia monikaan?

maanantaina, maaliskuuta 06, 2006

Kaikkea keskeneräistä

Etualalla Dropsin Alpacasta aloitettu pitsineulehässäkkä. Nuken nimi on Lyyli. Lyyli on tehty askartelumassasta ja rastat ovat Sandnesgarnin Chiliä. Kitten mohairista hänellä on lämmin neuletakki, mutta Lyyli kuljeskelee varsin hävyttömästi pylly paljaana, joten aloitin hänelle vihreästä puuvillasta mekkoa. Lyyli on tyylilyyli, hänellä on muodikkaat isot helmet kaulassaan, myöskin askartelumassasta. Askartelumassaa on myös kynäteline. Lässähti uunissa kun minulla ei ollut siihen kanaverkkoa rungoksi tukemaan, mutta toimii jotenkuten. Posted by Picasa

sunnuntaina, maaliskuuta 05, 2006

Minulta ja neulojaltani ilmestyy vielä tämän vuoden puolella neulemallikirja.=) Se ilmestyy sekä englanniksi, että suomeksi.