sunnuntaina, marraskuuta 28, 2004

Nyt minnuu nolottaa!

Joo, eka ja varmaan vika tilaustyö nuo serkkujen pipot. Toivotaan nyt, että edes tuo jälkimmäinen on sopiva. Ensimmäisen tein aivan mittojen mukaan. Hieman ihmettelin, että näinkö pitkä siitä halutaan?... Mallina oli hauska virkattu pipo, mutta näistä Teddy-pipoista piti tulla sentin verran kapeampia ja kolmisen senttiä pidempiä. No, ensimmäinen, beessin värinen oli sitten liian löysä ja liian pitkä, joten tätini sitten oli sen purkanut ja neulonut itse uudestaan vähemmillä silmukoilla. Ehkäpä tästä seuraa jotakin hyvääkin, jos vaikkapa tartutin tätiini puikottelutaudin ja hän alkaisi yhtä maanisena neulomaan kuin minäkin. Mitä enempi neulomisintoisia ihmisiä ympärillä, sen hauskempaa!
Joka tapauksessa vähänkö olin turha! Äsken sitten soitin tädille, että nyt olisi toinen pipo valmis ja hän sitten kertoi tosiaan, mitä sille ensimmäiselle oli tehty. Minäpä olen tehnyt tämän mustakirjavan samalla silmukkamäärällä ja nyt sekin saattaa sitten olla toisen veljeksen makuun liian väljä. Mie en enää uskalla ottaa tilaustöitä! :b
Olen kiitollisuuden velassa tädille kun on antanut vaikka kuinka ja paljon lankoja ja nyt menee hommat mönkään.

Ohessa kuva Viivi-neidosta Kuurankukka-hatuksi nimittämäni hattu päässä. Sentään tämä hattu on oikean kokoinen. Menee hyvin korville, muttei valu silmille ja on varmasti sopiva vielä ensi talvenakin.

14 Comments:

Anonymous Anonyymi said...

Höm, ihmeellistä ettei homma voi onnistua vaikka olisi kuinka tarkat mitat tahansa. Kokemusta on veljeni tilaamista peruslapasista, sukista ja poposta, joita kaikkia piti korjailla jotenkin. Lapasia älysin korjailla itse, sukat olivat liian pitkät ja pipo liian silmillä... Höm mutta ehkä tuo purkaminen ja itse tekeminen olisi mulle ollut vähän liikaa... ;) no mitä siitä jos palkitona on lankoja :) Minä en saanut veljeltäni yllättäin kuin hyvän mielen ja uuden tilauksen hamaan tulevaisuuteen, paidan! Lape.

5:10 ip.  
Blogger Terhi said...

Hei Ninni,

Kuurankukka on tosi kaunis! Sinä olet muutenkin ollut hurjan ahkera, valtava määrä valmiita töitä! :-O

Minä en ole paljonkaan tehnyt tilaustöitä. Itselle kun neuloo, niin epäonnistuneet tekeleet voi vähin äänin piilottaa komeron pimeimpään nurkkaan. Tai sitten kannattaa tehdä kaulahuiveja, ne sopivat aina! :-D

5:37 ip.  
Anonymous Anonyymi said...

Mä taas neuloin kaverille ribbineulepoolon ohjeella "tee vähän pienempi kuin se edellinen". No, samalla, kun tein paitaa, kaveri tuli raskaaksi ja vaikka raskaus olikin ihan alussa, hän ilmeisesti ehti jo lihoa jonkin verran ja paidasta tuli napapaitamallinen poolo.

Paita oli auttamattoman nolosti liian lyhyt, koska joustimen jousto meni leveyteen eikä sitä riittänyt pituuteen. No, lupasin neuloa paitaan jatko-osan, jos sellaista tarvitaan... - Marjut

5:51 ip.  
Blogger Ninni said...

Lapelle:
Vai paidan. Sellainen pieni iltapuhdetyö sitten vaatimattomasti.;)
Se tällaisessa sähläämisessä muuten on hyvä, että kaikesta oppii. SItä paitsi, muistanpa mummoni purkaneen hiki hatussa meidän Luukakselle tekemänsä slipoverin kaulusta kun oli liian pieni. Että kyllä ne mestaritkin..

10:05 ip.  
Blogger Ninni said...

Terhille:
Kiitos! Olen ollut aika intomielinen neulomaan viime kuukaudet. Kuurankukkaan löysin kirjoneulemallin eräästä vanhasta käsityölehdestä paidan ohjeesta. Värit ja mallin hattuun sävelsin itse. Hieman muutin kuviota.

Taidanpa tehdäkin niin, että vähin ääni neulon ja "julkaisen " vain vähemmän itsessä nolostusta herättävät tekeleet.;D
Minäkin haaveilen joskusn neulovani myös itselleni jotain kivaa. Nyt olen tehnyt muille perheenjäsenille, ystävälle ja sukulaisille.

10:09 ip.  
Blogger Ninni said...

Marjutille: Hihhii! odottajan vatsahan on kaunis ja nykyäänhän sitä monissa äitiysasuissa jopa korostetaan, eli senkus vaan pitää napapaitana ja vaikka vatsan peittävä toppi alle. Tosin aika kiva voisi tulla sellaisesta lisäosastakin.

10:13 ip.  
Anonymous Anonyymi said...

Todella kaunis hattu tuo viimeisein!!
Osaisinpa minäkin tehdä tuollaisen..
-Martsuli-

11:10 ap.  
Anonymous Anonyymi said...

Ja lisäksi lisätoivomuksena, että osaisinpa kirjoittaa oikein.. viimeisin piti lukea edellisessä viestissäni. Eihän kukaan ole täydellinen, en edes minä, byyääähhh

- Martsuli-

11:12 ap.  
Anonymous Anonyymi said...

Joo-o veli tosiaan sano et ku hänel on rahaa ostaa langat niin sisko tekee mulle villapaidan, semmosen tavallisen :/ Ei varmaan oo kovin tylsää neuloa oikeaa L-kokoselle kaverukselle(jos ei sitten paisu lisää ;) )? varsinkin kun mun S/M-kokoinen miehenikin haluaisi neuleen tosin kuvioilla? "Pikkusia" iltapuhteita mulla? Siinä sivussa pitäs väsätä omatkin tekeleet..? Lape.
Ps. ja kumminkin veli soittaa viikon päästä aloittamisesta et onko jo valmis? Sul on muuten paljon kivoja ideoita... :D

11:33 ap.  
Blogger Ninni said...

Martsulille:
Kiitoksia! Ei tuo ole oikeastaan ollenkaan vaikea hattu tehdä. Minä olen tykästynyt sellaiseen neulomiseen, että aloitan vaan jokin idea hämärästi päässä ja annan siinä työn kuluessa sitten päähänpistojen ja ideoiden viedä ja katson mitä tulee valmiiksi.

11:41 ap.  
Blogger Ninni said...

Lapelle:
No mutta velihän on sentäs aika huomaavainen kun haluaa ostaa langatkin!=)
Minä en muuten ole vielä ollenkaan uskaltanut ottaa tämän talven hommaksi tehdä miehelle paitaa. Hän kun on oikein komeaa xxl-kokoa. Siinä kuluu sekä lankaa, että aikaa!

11:46 ap.  
Blogger Ninni said...

Lapelle:
Niin ja kiitoksia!

11:48 ap.  
Blogger ALS said...

Do you deliver to Scotland?? :)

12:58 ap.  
Blogger Ninni said...

Anna-Lisa:
Why not?=)
You can mail me:
ninni@ninninpinni.com

12:11 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home