torstaina, tammikuuta 13, 2005

Tietteks, mie oon ostant ihan hirviäst lankaa!

Kamera on sökönä, joten joudun kuvailemaan muuten vaan lankoja. Kävin vähän Anttilan alennuksessa. Mukaan tarttui 500g ruskeaa teddyä. Siitä haaveissa liivi, jossa on edessä keskellä yksi muhkea palmikkoraita ja muu neulepinta on 1n1o-joustinta. Sitten ostin yhden kerän sinistä woolia. Siitä tulee merseroidun sinisen puuvillalangan kanssa ystävän pojalle joskus pipo. Ostin myös 700g Lammy-merkkistä Cotton Style puuvillasekoitelankaa. Se on okran väristä ja sitä neulotaan 4½- 5 puikoilla. Kesäksi pitkä hihaton tunika? Maby.
Vielä löytyi ihanaa Lammyn Print-lankaa. Sitä ostin 10 kpl 50g keriä. 1€ kerä! Se on hieman samantapaista pätkävärjättyä kuin hippy, mutta koostumus on Pop-mainen. Väreinä vaihtelee noissa minun ostamissa heleä vihreä, beige ja valkoinen eri vivahteissaan. Muitakin kauniin murrettuja sävyjä oli.
Hiplasin Novitan uutuuslankojakin, mutten niistä kovin innostunut vielä. Nauhalanka alkaa vähän kutkuttaa.
Nyt on siis lankaa! Ehkäpä minullakin olisi lankadietin paikka? No pakostikin kun muuten syömme pelkkää kaurapuuroa seuraavaan liksaan asti.
Paljoa ei langoille kyllä hintaa kertynyt kun Teddy oli 4€/kerä, Cotton Style 2€/kerä. Wooli ei ollut tarjouksessa, mutta sitä ostin vain yhden kerän.

Minä purin melkein valmiin Luukakselle tekeillä olleen Smile-ukkopipon. Kyllästyin ähräämään muutamaa yksityiskohtaa niin perusteellisesti, että ajattelin ettei maksa vaivaa. Nyt olen aloittanut samoista langoista toista pipoa. Sitä en haluaisi tahkota kovin kauaa. Tyhmä vaihe neulomuksissa ja jatkunut jo liian pitkään. Tuntuu, ettei saa mitään aikaiseksi, mutta toisaalta, eipä ole ollut aikaakaan.

14 Comments:

Blogger AnneV said...

Hihi. Saat sen kuulostamaan niin kovin viattomalta. "Kävin *vähän* alennusmyynnissä..." ja tuloksena pari kiloa lankaa. Ehei, minä en tuomitse. Itselläni riittää toistaiseksi vieläkin setvittävää muutamassa isossa laatikollisessa lankoja, vaikka voiton puolella aletaan olla. Ja vartokaas, kun mä saan kaikki revittyä toisistaan irti ja sitten järjestettyä uudelleen, niin a vot, johan päästään taas sukeltelemaan värimaailmoihin. tervetuloa sitten vaan, kunhan sinne asti päästään. Onko muuten se sun Sirdarin paksu piipunrassi löytänyt uutta olomuotoa? Sulla kun kans noita ideoita piisaa. Mä olin aatellut laittaa omastani yhteen huiviin hapsut, mutta se pirulainen näköjään kaljuuntuu käytössä. Yks mahdollisuus olis tietysti olla leikkaamatta hapsuja, jos antaiskin niitten olla kaksinkertaisina. ei vaiskaan, mä meen pois täältä hourimasta...

7:52 ip.  
Blogger Mari said...

Mutta kyllä kannatti ostaa lankaa, kun noin halvalla sai :) Itse katselin Anttilan lankoja tiistaina ja onneksi ostin vain Brillaa, koska muiden katselemieni lankoja hinnat olivat heti seuraavana päivänä paljon halvemmat. Vähän houkuttelisi vielä mennä ostamaan Pluche (vai onko se Peluche) lankaa, siis sitä "karvalankaa" joka maksaa nyt enää euron kerä.
Viime vuoden puolella neulonta-listalla oli lankadieetit muodissa :) Itse en varmaan kykene moiseen. Lankaa pitää ostaa silloin, kun sopivan näköisiä tulee vastaan sopivaan hintaan, vaikka varasto pursuaisi ennestäänkin. Niin ja joskus tulee tietty ostettua jotain sopimatonta lankaa sopimattomaan hintaan :D

11:47 ip.  
Blogger Carita said...

Oih, lankaa... olen menossa tänään Anttilaan lankaostoksille, saa nähdä mitä/kuinka paljon tarttuu mukaan !

7:43 ap.  
Blogger Kati E said...

Eih, ei ei ei lankaa.

t. Kati (jolla 2kg-0,9kg=1,1kg vielä)

8:20 ap.  
Blogger Nimuel said...

AnneV:
Enpä ole vielä ehtinyt koskeakaan siihen Sirdarin Wow-lankaan. Hitsit kun en meinaa ehtiä millään neulomaan.
=(. Kohta minä suutun ja mustaksi muutun ja neulon vaan, vaikka taivaasta tippuisi musta kivi päähän!
Meidänhän pitää järjestää blogijuhlat sitten kun ne sinun langat on selvitetty, samoin sitten kun mulla menee counterissa kymppitonni rikki.
No, sen verran olen suunnitellut, että Wow-langasta tulisi jokin hauska hattu ja kaulaliina Mimosalle. Reunaan lilakirjavaa brasil-hapsiaislankaa.
*menee pois hourimasta*

8:26 ap.  
Blogger Nimuel said...

Mari:
Minäkin vähän epäilen, kykenisinkö ikuna pystymään mihinkään lankadiettiin muuta kuin olosuhteiden pakosta.(rahat finito, paniikkihäiriöuhka kaupassa yms.)
Miekii kuolasin sitä halpaa hapsulankaa, mutta värejä ei oikein ollut mieleisiä enkä sitten toisaalta keksinyt mitä siitä olisin tehnyt. Jokin visio pitää olla ennenkuin lankaa ostaa. Siitä olen pitänyt kiinni.
Brilla on muuten ihanaa lankaa!

Toivottavasti löydät vielä jotain kivaa! =)

8:31 ap.  
Blogger Nimuel said...

Carita:
Kerrohan mitä löysit ja varaudu siihen, että siellä ihanien lankojen keskellä tulee hieman hyperventiloitua ihastuksesta.=)

8:32 ap.  
Anonymous Anonyymi said...

Meinasi lankadieetti unohtua kun näin Anttilan mainoslehdykän :/ Jostain kumman syystä haluaisin lisää huopasta, vaikka projektia ei ole, värivalikoima surkea ja pinnasta tulee melko kovaa...siitä huolimatta. Lisäksi kutkuttas musta teddy.... noita puuvillasekoite yms lankojakin katselin mutta totesin ne liian.... tekokuituisiksi, ja puuvilla..no se ei kuulu "vieläkään" suosikkeihini?

No joo mutta Katin tilannehan vaikutta omaani varsin hyvältä.... "vaan" 1800g jäljellä ja kamppailen Nallen kimpussa, joten sen nopeampaa tulosta ei ole odotettavissa... yyh nyt jäi tämä ale hyödyntämättä? Lasketaankohan sitä jos vaikka miehen sais ostamaan(mikä kyllä on kovin epätodennäköistä)?
Lape.

10:12 ap.  
Blogger Kati E said...

Lape, tota en ookkaan tajunnut. Eihän sitä lasketa. Tosin mulla on sen verran hyvä flow menossa, että en sorru porsaanreikiin. :D

10:34 ap.  
Anonymous Anonyymi said...

Psst, Ninni, nettikaupassa ei tule paniikkihäiriötä. ;) nimim. sorruinpa taas.

(Eli Kristel.)

3:49 ip.  
Blogger Nimuel said...

Vilmukka, hyvä että kerroit tuosta WOW:sta. Pitää siis ottaa huomioon mihin tarkoitukseen siitä tekee, jos kerran kaljuuntuu ja nukkaantu tuo lanka. Ehkäpä käy kuitenkin vauvan pipoon ja kaulaliinaan. Ne ei niin hinkkaannu eikä likaannukaan helposti. Meillä ei Mimosa poljoa ole ulkovaatteissa edes puklaillut. Ei oikeastaan kertaakaan.

Kristel, minäkin olen haaveillut nettikaupasta tilaamisesta. Vihreä Vyyhti kiinnostaisi.

7:15 ip.  
Blogger Susanna said...

Äläpäs Ninni sorru sinne Vyyhtiin mitään tilausta laittamaan! Tehdään täsmäisku sinne ja tyhjennetään puoti, kun tulet tännepäin!!!

8:28 ip.  
Blogger Nimuel said...

Suski: Okei! Teemme siis sinne invaasion, mutta käydään ensin ryöstämässä pankki tai ukkomme lompakot.;D

9:28 ip.  
Blogger AnneV said...

Käväisin vaan kurkkaamassa, paljonko sulla on matkaa kymppitonniin. -Mutta sen mä vaan sanon, että jos/kun saan noi lankelit lopulliseen kondikseen, niin se on kyllä tosiaan juhlan paikka. Ellei perästi liputuspäivä koko Euroopan alueella.

8:30 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home