lauantaina, syyskuuta 02, 2006

Tulin juuri messuilta. Työskentelin kahteen, jonka jälkeen Askartelijatar tuli myymään ja minä menin Terden kanssa kahville. Sitten hoisin vielä vähän bisneksiä ja tulin kotiin. Messupaikka vain on niin kallis, etten vielä tiedä kannattaako koko homma. Enemmän merkitystä on kai niillä kontakteilla, joita siellä syntyy.

Olen miettinyt, että jotakin pitää työelämässä nyt karsia. Ehken jaksa myydä enää lankaa. On ihanaa kun on tyytyväisiä asiakkaita, joita on ilo palvella, mutta aika vähän tuloa langan myynnistä tulee, vaikka myyntikate on ihan hyvä. Haluaisin keskittyä enemmän suunnitteluun. En jaksa asiakaspalvelua, vaikka olen kai siinä ihan hyvä. Haluaisin kotona rauhassa suunnitella ja tehdä. En ole vielä löytänyt myyjää, joka ottaisi hoitaakseen koko myyntityön. Haluan kokonaan ulkoistaa myynnin. Uusia jälleenmyyjiä on ilmaantumassa kyllä, mutta en mitään muuta niin kaipaa kuin omaa rauhaa. Kun saisi vain keskittyä piirtämään luonnoksia ja suunnittelemaan!

Tunnen itseni loppuun rutistetuksi. Vielä on huomenna muutama tunti messuamista. Alkuviikon neulon uutta kirjaa varten mallineuleita. Menen pariksi päiväksi maalle ystävien luo luonnon rauhaan omien ajatusteni pariin.

Kunpa löytäisin kirjaa varten yhteistyökumppanin, joka hoitaisi neulomisen, sarjoittamisen ja ohjeet. Muuten kaikki on valmiina: lankasponsori, kustantaja, kääntäjä ja graafinen suunnittelija. Yksi mallineule ohjeineen on kokonaan valmis, toinen tulossa neulojalta. Itselläni on tarkka visio siitä, millainen kirjasta tulee. Kirjan tekeminen otti takapakkia ja se masensi todella paljon. Nyt kirja etenee hurjan hitaasti, mutta hommaa jouduttaisi kyllä tuo neulojan/sarjoittajan/ohjeen kirjoittajan löytyminen. Jos tällainen henkilö löytyy, joka on valmis panostamaan hommaan 100%, osaa neuloa, sarjoittaa, kirjoittaa ohjeita ja joka suhtautuu työhönsä vakavasti, lupaan hänelle palkkioksi työstä 35% kirjan tuotosta. Kirjan on tarkoitus valloittaa myös ulkomaat, joten ihan pienistä summista ei ole kysymys.

Mitä minä haluan?
Haluan suunnitella koruja, neuleita ja vaatteita.


En halua myydä.

3 Comments:

Anonymous Anonyymi said...

toivottavasti löydät pian sopivan henkilön, että pääset toteuttamaan itseäsi. oli kiva tavata sinut messuilla.

11:03 ip.  
Blogger Tiina said...

Hyvä, että sinulla on selkeästi mielessä mitä haluat tehdä. Et voi itse huolehtia kaikesta! :) Vielä kun löytyisi se oikea ihminen! Jaksamista!

8:06 ap.  
Blogger hanna_h said...

Näin sinut myös messuilla eilen, mutta en "uskaltanut" tulla moikkaamaan :> Lisäksi olin äidin kanssa liikenteessä, joka kuumuudesta läkähtyneenä muutenkin joutui odottelemaan minua kojulla jos toisellakin. (ilmanvaihto oli muuten aika huono siellä..)

Ihailin kyllä niitä ihania korujasi. Niitä oli ihan liikaa: en osannut päättää :D

4:22 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home