lauantaina, kesäkuuta 10, 2006

Julkineulontapäivä täällä Järvenpäässä oli tosi aurinkoinen ja iloinen tapahtuma. Oli ihanaa hiplata toisten tekeleitä. Poltin niskani, niinkuin viimevuonnakin. Neulojat on niin kivaa sakkia, että aurinkokin halusi meille paistaa.=)

Paljon oli tuttuja. Taisi olla vain pari toiskertalaista. Oisko meitä ollu parisen kymmentä ja ihmiset tulivat kadulta kysymään, että mitä te täällä oikein kimpassa neulotte. Keski-Uusimaa-lehden toimittajakin kävi. Hänelle oli vauva kantoliinassa, joten kaikki tapahtumaan osallistuneet eivät edes välttämättä tunnistaneet häntä toimittajaksi kun hän siinä vaivihkaa kyseli, teki muistiinpanoja ja otti pari kuvaa. Tunnelma oli kyllä iloinen, välitön ja lämminhenkinen. Ohikulkevat ihmiset, varsinkin vanhukset olivat ihmeissään ja iloisia siitä, että nuorempansakin ovat ryhtyneet puikottelemaan. Nythän on meidän vuoro jatkaa siitä mihin he jäivät. Ikääntyneet eivät enää paljoa jaksa. Nyt me voimme viedä käsityöperinnettä eteenpäin. Varjella vuosisatojen perinteitä ja luoda uutta tuleville sukupolville. Meidän neulojien työ on tärkeää.

Ensi vuonna voisi olla oikein kyltti ja ihmiset voisivat koreissa tuoda lankoja ja puikkoja ohikulkijoidenkin kokeiltaviksi. Tarjolla voisi olla myös mallilehtiä ja -kirjoa.

Tiedotus jäi minulta vähän viimetippaan johtuen kaikista henkilökohtaisista kiireistä, mutta sain järjestetyksi mainoksin KIP- daystä torstain Keski-Uusimaahan ja oli kiva, että tapahtumamme huomioitiin niin hyvin tänäkin vuonna. Ensi vuonna voisi olla jokin hauska osallistujien kesken tapahtuva arvonta ja jonkun pitämä pieni innostava puhe.

3 Comments:

Anonymous Anonyymi said...

Taidan tietää toimittajan ;) Itsekin hänelle sidontoja neuvoneena =) Terkkui vaan! Hitsit kun ei olisi ollut työpäivä niin toki olisin villiksiä ollut neulomassa :D

Kengu - Kati
http://www.KenguRuu.fi

11:09 ip.  
Anonymous Anonyymi said...

Jopas teitä oli moni siellä! PItänee ensi vuonna yrittää uskaltautua tuolta lähikylistä (Ohkola) paikalle.

-tammikuu.

11:38 ip.  
Blogger Arteeni said...

Jep jep, kivaa oli!!! Laitoin blogiini muutaman kuvan KIP:stä, käypäs kurkkimassa!

2:49 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home