perjantaina, joulukuuta 16, 2005

Bisnesasiaa

Toimeksianto rakkaalta yhteistyökumppaniltani varmistui tänään. Ensiviikolla saan langat ja voin aloittaa työt. Projeti julkaistaan vasta ensi syksynä, joten sillä ei ole kiire, mutta se saa varmaan tämän toimeksiannon lisäksi jatkoa. Pienimuotoinen mallisto siis.

Toinen toimeksianto on juuri meneillään ja kiirettä pukkaa. Projekti on kaksiosainen setti ja nyt on vielä kova neulominen edessä, jonka jälkeen ohjeen kirjoitus, paikallisten sponsorien hankkiminen, kuvauspäivän sopiminen mallin kanssa ja sitten kyseisenä päivänä mallin kampaus, stailaus, meikkaus ja kuvaukset.

On ihan hyvä sekä minulle, että yhteistyökumppanille, että pystyn yhtenä henkilönä tekemään koko paketin alusta loppuun: suunnittelu, neulominen, ohjeet, kuvaaminen ja siihen liittyvät järjestelyt. Se tietää minulle enemmän rahaa ja taas yhteistyökumppanille säästöä kun ei tarvitse erikseen maksaa neulojalle, suunnittelijalle, meikkaajalla, kuvausten järjestäjälle, kuvaajalle, kampaajalle yms.

Yhtä asiaa vaan olen alkanut toivoa. Haluaisin, että joku muu neuloisi. Minä tekisin koetilkut, suunnitelmat ja kirjoittaisin ohjeet ja hoitaisin mallin ja kuvaukset. Nyt minulla nimittäin ei ole aikaa lähes ollenkaan omille projekteilleni. Haluaisin neuloa enemmän itselleni ja perheelleni.

Ehkä tämäkin toive vielä joskus toteutuu.

2 Comments:

Anonymous Anonyymi said...

Onnea sulle!

Tota neulomisasiaa olen minäkin miettinyt. Että, jos on neulesuunnittelija/toteuttaja, niin miten jää sitten aikaa omille neuleille. Minusta tuo olisi ihan järkevä ratkaisu, hankkia joku muu neulomaan.

Tai no minulle se tuottaisi ongelmia, kun saa niin paljon inspiraatiota netistä, ja olisi kiva kokeilla kaikkia ilmaisohjeita, tai vaikka muidenkin lehtien ohjeita. Vaikka tietty, jos suunnittelee itse, niin silloin ei tietty ehkä haluakkaan valmiita ohjeita.

Noh, olen varma, että päädyt itsellesi sopivaaan ratkaisuun. On sulla muuten tosi kätevää just, ko voit ite meikata, kammata, kuvata ja suunnitella. Pelkään vain, ettei tuo tule sinulle liian suureksi taakaksi. En toki vähättele sinua ja kykyjäsi, mutta ihan tosissaan. Suosittelen sinua miettimään, mihin olet ryhtymässä. Hepuli-Almaa olen lueskellut, ja sen perusteella.

No kaikkea hyvää sinulle kuitenkin, etenki joulua ja tulevaa uutta vuotta!

7:11 ip.  
Blogger Unknown said...

Hei, itsekin olen ajatellut, että kyllä minä suunnittelisin, jos joku muu neuloisi! Olen nimittäin (omasta mielestäni) niin hidas neuloja, että valmista pitäisi saada paljon nopeammin!

11:20 ap.  

Lähetä kommentti

<< Home