maanantaina, kesäkuuta 27, 2005

päivitetään nyt sitten kun kerran kysellään.;)

Hattu on vieläkin kesken. Tuo ensimmäinen versio Kesä-Mimmi-hatusta lähti eteenpäin sille vauvalle, jonka ensin piti tuo viimeksi postattu kuvan hattu saada. Koko vain olikin väärä. Tätä sarjaa aijon kuitenkin suunnitella setin johon kuulu tuo hattu ja siihen sopiva mekko. Mulla vaan on vähän hakusessa, että mitä lankoja käyttäisin. Noihin "prototyyppeihin" testaan usein hajanaisia jämälankoje eri firmojen langoista. Nyt ajattelin vastaisuudessa käyttää projekteissani aina kussakin yhden valmistajan lankaa. Vihreän Vyyhdin Flair kiehtoisi tosissaan. Haluaisin suunnitella siitä juhla-asumalliston johon kuuluisi huiveja, jakkuja, toppeja ja tunikoita. Valmistaisin myös niihin sointuvia koruja. Kiinnostaiskohan ketään meikäläisen suunnittelemat mallit? No, ainahan sitä voi kokeilla ja unelmoimasta ei kiellä kukaan.=)

Mulla on kytemässä sellaisia naisellisia ja primitiivisiä neuleideoita päässä. Voi olla, että tässä blogissa hiljenee kun syvennyn salaisiin projekteihini. Ei sitä koskaan tiedä, vaikka rakkaasta harrastuksesta tulisi vaikka ammatti, ainakin sivutoimisesti. Ei mua estäisi mikään muu kuin huono laskupää. Neuleohjeiden kirjoittamisessa tarvittaisiin parempaa matikkapäätä. Toinen este on se, että mulla ei ole mitään virallisia papereita mistään käsityöalan oppilaitoksesta. Toisaalta, eipä se aina ole se ainut tie..

Aiheesta toiseen:
Mut on kutsuttu pitämään puhe syksyllä vanhaan satamaan kädentaidot-messujen yhteydessä järjestettävään Neule on irti- tapahtumaan. Olisi ihanaa saada sinne teistä neulonnan harrastajista ja tutuista neulebloggaajista kannustusyleisöä. Mua toisaalta pelottaa ja toisaalta innostaa ihan hirveästi. Puheen nimi on: "Kun yksi perheessä hurahtaa neulomiseen". Aijon puhua omasta neulonta-addiktiostani ja neulomiseen hurahtamisesta yleensäkin. Jos teillä on jotain hyviä ideoita mitä voisin puhua niin ehdottakaa. Annan puheen nyt pari viikkoa muhia päässäni ennenkuin alan sitä kirjoittamaan.

5 Comments:

Blogger Siniset Silmukat said...

Wautsi Ninni! Sinusta on tullut meidän kaikkien neulojien keulakuva! Mahtavaa! Minä tulen kuuntelemaan puheesi ihan varmasti vaikka pää kainalossa. Sait muuten innostumaan minut Cerniteistä ja marssinpa niitä Taitavillesta hakemaan. Katsotaan mitä niistä saan aikaiseksi. Oletko muuten huomannut... siellä Taitavillessa on tarjous,joka meni muistaakseni näin: Osta 6 maksa 4.

6:59 ip.  
Blogger Ziina said...

Minä ainakin voisin tulla messuille kuuntelemaan:)

7:56 ip.  
Blogger Unknown said...

Eihän unelmien toteuttaminen mitään papereita kysy! Siitä vaan, kun innostusta riittää!

8:03 ip.  
Blogger Nimuel said...

Siniset silmukat:
Kiitos kannustuksesta! Cernit-massailu on muuten tosi kivaa. Mulla on suunnitteilla korukursseja syksyksi jos saan tilat ja muilta töiltäni ehdin. Taitavillessä on kyllä ystävällinen palvelu. Mä en vaan oikein saa hyödynnettyä tuota tarjousta kun käytän niin paljon helmiäis- ja maavärejä ja tarjous koskee vain tavallisia. Mä ostin tänään Suomalaisesta Kirjakaupasta kun Taitaville oli jo ehtinyt mennä kiinni.

Ziina: Kiva! Siellä nähdään sitten.=)

Distantknitter:
Jep! Ei kai mua enää pidättele mikään. Teen minkä teen. Ainakin on mielekästä tekemistä.=)

10:55 ip.  
Anonymous Anonyymi said...

Hi, I can't read a thing on your blog :) but I found it on the Nordic KnitBlogs ringpage. I'm hunting down Finnish knitbloggers to find out if they can recomend any cool knit/crafts things to see or do when we go to Findland on vacation in a week. For now we have plotted in Pargas, Nantali and Raumo, any great attractions in this neighbourhood?? If you have a tip, please send it to helenehe@online.no

11:27 ap.  

Lähetä kommentti

<< Home